Jere Tuovinen ottaa painotalon arjen ja laitteet haltuun oppisopimuksella

Olen Jere Tuovinen, Ari-Veikon poika. Vuoden 2025 syksyllä tein paluun, ja aloitin oppisopimuskoulutuksen perheyrityksessämme.
Vaikka sukunimi painon ovessa on sama kuin passissani, hyppy oli silti suoraan syvään päätyyn. Tavoitteeni on selkeä, mutta samalla avoin: haluan oppia talon tavoista ja tekniikasta ainakin pintapuolisesti kaiken, ja katsoa sitten, mihin oma kiinnostus lähtee vetämään.
Tässä hieman siitä, miksi päädyin Tuoviseen, mitä oppisopimus oikeastaan tarkoittaa, ja miltä arki painotalossa näyttää – kun kädet ovatkin aivan solmussa värien kanssa.

Pumppukärryrallista töihin

Vaikka täällä työskentely on minulle tuttua, roolini on muuttunut melkoisesti. Olen pyörinyt täällä nuoresta pitäen tekemässä kaikenlaista, mm. siivoamista, pihahommia, jälkikäsittelyä ja lähettiajoja. Näistä ajoista on jäänyt hyviä muistoja lapsuudesta asti. Muistan eräänkin kerran, kun isä omien sanojensa mukaan ”pääsi” tekemään viikonloppuhommia ekstrana, ja minäkin pääsin mukaan.

Pienenä painotalo oli hieman pelottava paikka: isoja koneita ja outoja tuoksuja. Kuitenkin nähtyäni isän ajamassa pumppukärryillä, pelot unohtuivat nopeasti. Pumppukärryralli oli varmaan hauskinta mitä 10-vuotias voi tehdä, kunnes isä joutui välillä hieman rauhoittelemaan liikaa kiihtynyttä vauhtia. Nyt pumppukärryt eivät ehkä ole enää ihan yhtä jännittävä juttu, toki se edelleen tuo kivaa nostalgista fiilistä, mutta on mukava tehdä töitä samoissa tiloissa isän kanssa.

Miksi vasta nyt?

Mahdollisuus hypätä isoisoisäni viitoittamalle tielle on ollut olemassa aina, ja ehkä se on ollut isäni hiljainen toivekin. Halusin silti tehdä ensin jotain ihan muuta, nähdä maailmaa oman kuplan ulkopuolella, ja todistaa pärjääväni omillani ennen perheyritykseen tuloa.

Siksi vietin ennen tätä uutta lukua kahdeksan vuotta ravintola-alalla – sekä Helsingin sykkeessä, että täällä Kuopiossa. Tuo aika oli äärimmäisen opettavaista: täynnä upeita ihmisiä, vauhdikkaita iltoja ja tilanteita, joissa paineensietokykyä testattiin toden teolla.

Ravintola-alalla oppi kantapään kautta sen, ettei saa pysähtyä, kun asiat menevät pieleen. Vaikka keittiössä syttyisi pienimuotoinen, melkein hallinnassa oleva tulipalo, ja sali olisi täynnä nälkäisiä asiakkaita, asiat vain hoituvat. Muistan eräänkin pikkujouluillan, kun tupa oli täynnä ja kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Siinä kaaoksen keskellä oppi rauhallisuutta, josta on hyötyä tänäkin päivänä. Kun painokone sylttää paperia rullalle juuri ennen deadlinea, en pysähdy paikoilleni, vaan alan ratkoa ongelmaa. Lautaset ovat vain vaihtuneet paperipinoihin.

Vitsistä tuli totta

Viimeisten parin vuoden aikana ajatus alanvaihdosta alkoi kuitenkin kypsyä. Isäni oli jo vuosia ”vitsaillut”, ukin vanhojen tarinoiden siivittämänä, että painolle saa aina tulla töihin. Vuoden 2025 kesäkuussa päätin katsoa kortit ja testata, pitääkö lupaus paikkansa. Kun päätös oli tehty, asiat alkoivat rullata vauhdilla.

Itse painon puoli oli minulle kuitenkin vielä vierasta maaperää. Termit ja koneiden nimet olivat tuttuja perheen ruokapöytäkeskusteluista, mutta suoraan painomusteeseen en ollut vielä käsiäni sotkenut. Nyt se olisi edessä.

Koulu ja työ lyövät kättä – ja kädet likaantuvat

Yhteisten keskustelujen kautta löysimme minulle sopivan suunnan, ja pääsin aloittamaan oppisopimuskoulutuksen Jyväskylän Gradiassa. Käytännössä arki on sekoitus uuden opettelua ja rutiineja. Istun koulun penkillä vain harvoin, sillä suurin oppi tulee täällä painossa tekemällä.

Teoria on kuitenkin eri asia kuin käytäntö. Ruokapöydässä termit kuulostivat helpoilta, mutta todellisuus iski heti ensimmäisellä viikolla. Olin esimerkiksi alkuun ajatellut, että värien hallinta olisi helppoa, mutta sen säätäminen olikin tuhat kertaa vaikeampaa kuin luulin. Olin aivan varma, että sinistä pois ottamalla eräästä kortista tulisi täydellinen. Noin 15 minuutin tuloksettoman säätämisen jälkeen kysyin Tomilta apua. Tomi otti hieman punaista pois, ja kortista tuli heti täydellinen. Siitä lähtien olen katsonutkin CMYK-värien toimintaa ihan eri tavalla.

Myönnetään, että alanvaihto ja uuteen työyhteisöön hyppääminen jännittivät aluksi, vaikka naamat olivatkin osittain tuttuja. Jännitys oli kuitenkin turhaa. Työkaverit ovat ottaneet minut upeasti vastaan, ja olen päässyt tuomaan tiimiin mukaan omaa energistä itseäni.

Fiilis on tällä hetkellä todella hyvä – tästä on hyvä jatkaa!