
Olemme investoineet HP L26500 suurkuva tulostimeen. Uusi tulostin mahdollistaa entistäkin laadukkaampaa ja kestävämpää suurkuvaa. Olemme ottaneet valikoimiimme myös uusia materiaaleja. HP lateksivärit täyttävät Nordic Swan -ympäristömerkin (Suomessa Joutsenmerkki) asettamat ympäristökriteerit. Joutsenmerkki kertoo tuotteen olevan ympäristön kannalta parhaiden joukossa (ks. www.joutsenmerkki.fi).

KalPan kalenteri on valittu Pyroll paperitukun kuukauden painotyöksi. Laajaa julkisuutta nauttinut kalenteri on nyt saanut uuden sulan hattuunsa.

Ari-Veikko Tuovinen on ottanut vastaan toimitusjohtajan tehtävät vuoden 2012 alussa. Lauri Tuovinen jatkaa edelleen hallituksen puheenjohtajana. Mutta ei hätää, käytännössä jälkipolvi on pyörittänyt painon päivittäistä toimintaa jo yli kymmenen vuoden ajan, Laurin ollessa viime vuosikymmenenä keskittynyt Suomen Yrittäjien ja Kirjapainoliittojen sekä erinäisten järjestöjen hallitustehtäviin.